Sponsorikoirakko syyskausi - 21-kevätkausi -22
20.10.2021 10:10
Joka kausi Little Step's agilitylla on ollut sponsorikoirakko tai kaksi. Useampana vuotena niihin on voinut hakea paikkaa itse tai kaveri jonkun puolesta. Kuitenkin huomasin, että sen ilmainen treenipaikka jää etenkin vieraiöta helpommin käyttämättä ja päätinkin muutaman vuoden kokeilla valita itse omista, tutuista asiakkaista sponssattavat heidän sen hetkisen elämäntilanteen tms. takia.
Nyt syyskaudella yksi ilmaisen treenipaikan saaneista on Elina Skogberg, jolla on perheineen elämässä ollut nyt aivan liikaa vastoinkäymisiä ja surua, jotka ovat vaikuttaneet myös taloudelliseen tilanteeseen.
Ellun omin sanoin:
"Olen pitkänlinjan harrastelija ja senior luokassa kisaava ohjaaja Elina ja bordercollie Ami (& omakasvatti sheltti Lilliputti). Katselin pentueita sillä silmällä että tyttärelleni jonain päivänä BC tulisi. Minulle ei pitänyt tulla enää toista, aiemmin on ollut yksi bc. belgianpaimenkoiria ja shelttejä. Kunnes löysin Italiassa aivan mielettömän pentueen olevan tulossa. Pentuja syntyi 6 ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä mun musta jalka. Siitä syntyi elämäni koira, kun tajusin että olihan se minunkin harrastuskaveri jo 8v. (Tyttäreni ei vielä halunnut koiraa kesken opiskeluiden) Mitään ei koskaan tarvitse saavuttaa kisoissa kun harkoissa saavutetaan flow rata: fiilikset ovat katossa.
Koiran ollessa 1v hakeuduttiin Saijan reeneihin koska hänellä on pitkänlinjan osaaminen juurikin bordercollieiden kanssa. Reeneissä viihdyttiin 2v kunnes oma taloudellinen tila sekä läheisen poismenon että vesivahingon myötä olisi pakottanut lopettamaan reenit valmennuksessa kokonaan. Kun ajattelen kuinka ihana oli saada jatkaa jokatoinen viikko reeneissä kyynel tulee joka kerta, ihana Saija kun mahdollistit tämän KIITOS