Little Step's agility - Saija Mustonen

 

Agility koulutusta kaiken tasoisille, vakituiset viikkoryhmät Lägi Areenalla sekä vierailevana kouluttajana muilla paikkakunnilla.

Rajoitetusti yksityistunteja Lägi Areenalla.

 

kuva Irene Erling

SPONSSIKOIRAKOT

 

Joka kausi Little Step's agilityssa on ollut ns. sponssikoirakot, jotka saavat viikkotreenipaikan ilmaisin. Joinakin vuosina paikka on jaettu kahden treenajaan kesken, parina vuonna on ollut vain yksi koirakko.
Paikkaa ei ole jaettu  ensisijaisesti menestyksen tai tavoitteiden takia vaan pääosin ohjaajan elämäntilanteen vuoksi. Toivoisin toki, että voisin useammalle antaa paikan veloituksetta, mutta taloudellisesti se ei ole mahdollista. 

SYYSKAUDELLA 2021-KEVÄTKAUDELLA 2022 Elina Skogberg & bordercollie AMi / sheltti LIlliputti

Nyt syyskaudella yksi ilmaisen treenipaikan saaneista on Elina Skogberg, jolla on perheineen elämässä ollut nyt aivan liikaa vastoinkäymisiä ja surua, jotka ovat vaikuttaneet myös taloudelliseen tilanteeseen.
Ellun omin sanoin:
"Olen pitkänlinjan harrastelija ja senior luokassa kisaava ohjaaja Elina ja bordercollie Ami (& omakasvatti sheltti Lilliputti). Katselin pentueita sillä silmällä että tyttärelleni jonain päivänä BC tulisi. Minulle ei pitänyt tulla enää toista, aiemmin on ollut yksi bc. belgianpaimenkoiria ja shelttejä. Kunnes löysin Italiassa aivan mielettömän pentueen olevan tulossa. Pentuja syntyi 6 ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä ❤ mun musta jalka. Siitä syntyi elämäni koira, kun tajusin että olihan se minunkin harrastuskaveri jo 8v. (Tyttäreni ei vielä halunnut koiraa kesken opiskeluiden) Mitään ei koskaan tarvitse saavuttaa kisoissa kun harkoissa saavutetaan flow rata: fiilikset ovat katossa.
Koiran ollessa 1v hakeuduttiin Saijan reeneihin koska hänellä on pitkänlinjan osaaminen juurikin bordercollieiden kanssa. Reeneissä viihdyttiin 2v kunnes oma taloudellinen tila sekä läheisen poismenon että vesivahingon myötä olisi pakottanut lopettamaan reenit valmennuksessa kokonaan. Kun ajattelen kuinka ihana oli saada jatkaa jokatoinen viikko reeneissä kyynel tulee joka kerta, ihana Saija kun mahdollistit tämän KIITOS ❤

 

 

Syyskaudella 2020 paikka on Lauran ja isovillakoira Lolan, jonka kanssa Laura haluaa vain jatkaa rakasta harrastusta ja pitää yllä osaamistaan. 
 

Laura työskentelee vaativassa työssä sairaanhoitajana HUS Akuutissa & korona teholla kolmivuorotyössä. Korona on tuonut paljon lisähaasteita ja -stressiä myös työrintamalla.
Elämäntilanne on nyt muutenkin hetkellisesti hiukan vaativa ja haluan tarjota Lauralle mahdollisuuden edes hetkeksi irroittautua arjesta oman harrastuksen parissa.
Agility ei ole vain kilpaurheilua, se on mahdollisuus keskittyä vain itseensä ja koiraansa, yhteistä tekemistä ja mielen virkistymistä, mahdollisuuksien mukaan myös hiukan sosiaalisia kontakteja saman henkisten kanssa. Toki näinä aikoina välimatkan päästä, mutta silti.
Toivottavasti Laura & Lola saatte mukavia treenejä ja iloista mieltä!
 
****
Aiempien vuosien sponssikoirakoita ovat olleen mm.
 

 

Uutiset

KESÄLEIRI 2020!

05.02.2020 12:20
Vietetään jälleen Kiteellä Villa Taivaannastassa Suomen upeimmalla nurmikentällä huippu...

TEHOTREENIT 2020 yhdessä Annina Myllyahon kanssa!

15.10.2019 07:51
Yhteistyössä AgilitySpurtin Annina ja Little Step's agilityn Saija vetävät kevätkaudella neljänä...

kevätkauden 2020 ratatreenit!

12.10.2019 17:06
Aloitamme kauden 2020 ratatreenit isolla radalla 19.01.-20 Lägi Areenalla kahden kouluttajan...

Syyskauden 2019 ison radan treenit

01.06.2019 20:53
Lägi Areenalla jatkuu toiveiden mukaan ison radan treenit 6.10., 9.11. ja 1.12. eli kisamaista...

Sponssikoirakko haku syyskausi 2019

11.05.2019 08:50
Sponsorikoirakko haku syyskausi 2019. Jaetaan taas puolikas paikka eli treenit joka toinen viikko...

Hyvää Joulua ja Riemukasta Uutta Vuotta 2019!

22.12.2018 10:06

Uudet ryhmät ja kurssit 2019 kevätkausi

21.10.2018 20:18
Tulossa maanantaille penturyhmät, jotka treenaavat joka toinen viikko & kolme kertaa ns. ison...

Syyskausi starttaa

02.08.2018 18:48
Viikolla 33 pyörähtää viikkotreenit Lägi Areenalla käyntiin, samoin viikonloppukoulutukset...

Kesäleirillä tilaa

02.06.2018 08:06
Peruutuspaikka molemmilla leireillä, mahdollisuus tulla mukaan mahtavaan porukkaan nauttimaan...

syyskausi 2018-kevätkausi 2019

09.05.2018 00:00
Vaikka ollaan vasta alkukeväässä, niin syyskauden 2018 suunnittelu on jo...
<< 1 | 2 | 3 | 4 | 5 >>